LÄHETEPOTILAAT

Suuri osa potilaistamme tulee jo nykyisin lähetteellä toisilta eläinlääkäreiltä, KIITOKSET HEILLE!

Lähetepotilaille teemme vain oman erikoisalamme toimenpiteitä.

Erikoishammashoitojen tarjoamisesta hyötyvät paitsi potilaat ja niiden omistajat, myös lähettävät eläinlääkärit. Asiakas voi luottaa omaan eläinlääkäriinsä, kun tietää tarvittaessa varmasti saavansa lähetteen erikoisosaajalle. Tavallista on, että lemmikki käy hammashoidossa omalla eläinlääkärillä. joka tutkimuksen yhteydessä tunnistaa erikoisosaamista vaativan vaivan TAI että oma eläinlääkäri haluaa tarjota murtuneelle hampaalle muutakin hoitoa kuin poistoa.

Selkeästi erikoisosaamista vaativia ovat esimerkiksi seuraavat tapaukset:

  • krooninen oronasaalifisteli eli yhteys ”reikä” suusta sierainonteloon esimerkiksi parodontiitin takia
  • kissan kaikkien hampaiden poistot stomatiitin eli suutulehduksen takia
  • kummankin alakulmahampaan poisto samanaikaisesti (leukamurtumavaara)
  • juurihoidot
  • pulpa-amputaatiot
  • leukaluun kystat, jotka johtuvat puhkeamattomista hampaista
  • suukasvaimet - Ohje omalle eläinlääkärille: Aloita staging, ota verinäytteet, röntgenkuvat (jos on käytössä hammasröntgen), imusolmukenäytteet, koepalat kasvaimesta – REMITTOI NOPEASTI!
  • purentaviat - Ohje: Potilas kannattaa tuoda tarkastukselle jo maitohammaspurennan aikana, noin 7-8 viikon iässä ja pysyvien hampaiden puhjettua noin 6kk:n iässä – tällöin kaikki hoitovaihtoehdot ovat vielä avoinna ja ennuste parempi
  • leukamurtumat - Ohje omalle eläinlääkärille: Anna ensiapu: stabiloi yleisvointi, stabiloi murtuma tuniketilla (nailonista tehty kuonoside on hyvä), sitten remissi. HUOM! Leukamurtumien hoidossa usein paras on hampaisiin kiinnitetty erikoismateriaalista tehty tuki eli ”splint” – levyt ja pinnat sisältävät riskin aiheuttaa enemmän vahinkoa

 

OHJE LÄHETTÄVÄLLE ELÄINLÄÄKÄRILLE

Tee mieluiten kirjallinen lähete, jonka voi lähettää meille sähköpostitse tai kirjeenä.

Lähetteen ei tarvitse olla ”hieno”, tärkeimmät tiedot ovat:

  • Omistajan nimi ja yhteystiedot
  • Potilaan nimi, ikä, rotu, yleisterveys
  • Syy lähetteeseen
  • Kyseiseen vaivaan annetut hoidot tai ensiapu sekä kaikki meneillään olevat lääkitykset
  • Laboratoriotulokset: HUOM! Pyydämme verinäytteitä kaikilta yli 7-vuotialta koirilta ja kissoilta. Anestesiaa varten peruspaneelimme on seuraava: alat, afos, krea, urea, tprot, alb, kol, bil, Na, K, Ca, P (tai VetScanin Comprehensive) + leuk ja HKR. LISÄKSI: kaikilta munuaisvikaisilta virtsanäyte ja yli 10-vuotiailta kissoilta T4.
  • Röntgenkuvia voi myös lähettää, mutta otamme itse aina preoper röntgenkuvat

Lähetämme kirjallisena palautteen sekä esimerkiksi tiedot anestesiasta omalle eläinlääkärille.

Lähetepotilailta ei hoideta muita kuin hammas- tai suuongelmia, ellei asiasta erikseen sovita.

 

Mielenkiintoista ja hyödyllistä luettavaa

1. Tietopaketti koirien ja kissojen hammashoidosta
2. Lemmikin hammashygienia
3. Koira ja kissa parodontiittipotilaana
4. Hammasvammat
5. Koiran purentavioista
6. Puhkeamattoman hampaan aiheuttama leukaluukysta

Potilastapauksia

1. Puhkeamaton hammas ja kysta leukaluussa
2. Purentavika: kapea alaleuka ja alakulmahampaiden aiheuttama trauma yläikeniin
3. Pikkupennun leukamurtuma

Artikkeleiden kopiointi ja käyttö vain kirjoittajan luvalla.

Anident, Lamminpääntie 41, 02880 VEIKKOLA • puh: 09-256 5430, GSM: 0500-100714 • anident@anident.fi
Aukioloajat: ma-to 08-20, pe 08-19

© Anident 2017. All rights reserved. Site by Pelismo Oy / p+web®